Tilausohjeet

Onko sinulla erityinen idea, jonka haluaisit lauluksi – nuotiksi tai  äänitteeksi?

Ilahtuisiko rakkaasi kukkien tai sijasta omasta nimikkolaulusta?

MieliLaulu-nimikkolaulu

Tämän aineettoman pääoman hankkiminen on arvokas lahja ja hieno tapa muistaa läheistä, ja se voidaan toteuttaa yksilöllisten tai suurenkin ryhmän toiveiden perusteella. Mikäli toiveita on runsaasti, on hyvä nostaa esille kaikkein tärkeimmät asiat: ne, jotka ainakin lahjalaulussa tulee olla mukana.

Varaathan laulun tekemiseen riittävästi, vähintään n. kuukausi aikaa. Laulun toimittaminen tilaajalle tapahtuu, kun se on hyväksytty hänen toimestaan. Laulua työstetään siten että se vastaa tilaajan toiveita mahdollisimman hyvin.

Nimikkolaulun tilaaminen:

  • Ilmoita toivottu tuotoksen dl. huomioiden, että laulun valmistamiseen tulee varata vähintään kuukausi
  • Kuvaa saajan persoonaa ja musiikillisia mieltymyksiä esimerkkien avulla niin hyvin kuin mahdollista
  • Ilmoita tilaajan / ryhmän toiveet ja ideat laulun sanoittamista koskien, tai lähetä valmiit sanat joihin toivot tehtävän melodian
  • Mikäli toivot esim. laulustemmoja tai sinulla on muita erityistoiveita, ilmoita myös niistä jo laulua tilatessasi.
  • Mikäli tarkoituksesi on esittää laulu itse, kerro äänialasi (laulun ambitus)
  • Laulu voidaan toteuttaa suomeksi tai englanniksi
  • Hinta-arvio korkealaatuisessa kotistudiossa toteutettuna. Muut mahdolliset toiveet saattavat nostaa hintaa; mitä yksinkertaisempi äänitallenne, sitä edullisempi hinta.

Haluaisitko laulaa yhdessä tai keskustella musiikista?

LauluMieli -luennot, keskustelualustukset ja lauluhetket sekä konsultaatiopalvelut

Musiikki on paljon muutakin kuin musiikkikappaleita ja sävelteoksia. Musiikin ilmiön ymmärtäminen ja tiedostaminen merkityksinä ihmisyksilölle tai yhteisölle, sekä siitä ammentaminen kasvuun ja oppimiseen on ennalta ehkäisevän toiminnan muoto. Musiikin ymmärtämiseen tarvitaan sekä musiikillinen kokemus että monimuotoista asian tarkastelua myös keskustellen. Musiikki on kaikkien saatavilla: jokainen meistä kantaa musiikkia sisässään.

LauluMieli-palvelujen tilaaminen:

  • Ota yhteyttä Musiikkimieleen tarvettasi ja toiveitasi koskien: mitä tarpeesi koskee ja miten toivotte sen toteutuvan (face-to-face/etäluento/videotallenne)
  • Mikäli suunnittelet yhteislaulutilaisuutta, kokoa laulutoiveesi huomioitavaksi toteutuksen suunnittelussa
  • Päiväkodin lauluperinnön jakaminen lasten vanhemmille on arvokasta pääomaa. Se voidaan toteuttaa joko ryhmäkohtaisesti tai päiväkoti – ja aluekohtaisesti.
  • Konsultaatiopalvelu toteutetaan pääsääntöisesti sähköisesti / etäyhteyksin.

© 2023 MusiikkiMieli – MusicMind | All Rights Reserved